Kirjaudu

Törkeätä omaishoitajien hyväksikäyttöä

26.9.2008 18.56 | Eliisa Timonen | Yleinen

Olen toiminut omaishoitajana noin kaksi vuotta. Omaishoitajantuesta käteen jäävä osuus on 401 euroa, enkä saa muuta tuloa, koska eläkeikääni on reilut 10 vuotta.Kieltämättä taas näin vaalien alla jokainen puolue on ”hieman huolissaan” meistä, mutta mielestäni olisi jo korkea aika ryhtyä sanoista tekoihin eikä vain ihmetellä.Me omaishoitajat emme yksinkertaisesti jaksa pitää melua itsestämme, ja kenties siksi meidät on hnohdettu täysin.

Mitä pitempään tätä työtä olen tehnyt, sitä enemmän minulla on tunne siitä, kuinka törkeällä tavalla meitä omaishoitajia   yhteiskunta käyttää hyväkseen! Laitospaikka maksaa kuukaudessa noin 4000euroa,ja ainakin minä pidän itseäni aivan hölmöna, kun suostun tälläiseen. Mielestäni kaikille omaishoitajille on annettava huomattava korotus omaishoidontukiin! Erityisesti sellaisilla omaishoitajilla, jotka eivät ole vielä eläkeiässä ja hoitavat omaistaan tai omaisiaan, tuen olisi oltava noin 1500 kuukaudessa, jotta sillä eläisi ja voisi tuntea elämänsä ihmisarvoiseksi.

    Omaishoitajan työ on hyvin kuluttavaa, mutta samalla myös palkitsevaa, mutta jos ainainen köyhyys on läsnä, yhtälö on aivan mahdoton! Ei riitä, että hoetaan omaishoitajien tekevän arvokasta työtä,eikö vain. Jos työtä arvostetaan, korvauksen tulisi olla sen mukainen.

Jaa Facebookissa

5 kommenttia

  • ikks kommentoi:
    26.9.2008 19.47

    Siellä katsotaan että ainoa syy hoitaa itse on jos eläke on niin iso että mielummin ottaa sen 400+2000 vanhukselta.
    Oliko puolet eläkkeestä mikä on rauhoitettu, maksoipa laitospaikka mitä vain.

    Eli rationaalisen päätöksen olet kai kuitenkin tehnyt?
    Ja ellet, niin miksi et? Eikö jää enemmän käteen esim työttömyysrahoista, ja voit edelleen käydä laitoksessa vaikkapa päivittäin hoitamassa lähimmäistäsi.

    Vaikka yleensä järjen käyttö on kiellettyä viranomaisten kanssa asioidessa, tämä ei liene yksi niistä..?

  • Kangas kommentoi:
    26.9.2008 19.48

    Muistutan sitten tästä adressista, jonka linnki löytyy Kyröhonkan blogissa.

    http://kyrohonka.blogit.uusisu…kemiseksi/

    Kävin eilen jo sen allekirjoittamassa.

  • vesahack kommentoi:
    26.9.2008 23.30

    Yhdyn kirjoituksesi jokaiseen lauseeseen. Omaisen kannalta omaishoito on inhimillinen vaihtoehto. Yhteiskunnan kannalta omaishoito on laitoshoitoon verrattuna halpaa. Jos omaishoitajille maksettaisiin vaikkapa neljä kertaa enemmän, hoitokustannukset olisivat silti selvästi edullisemmat kuin laitoksessa. Lisäsäästöä tulisi siitä, että yhä useammalla olisi mahdollisuus ryhtyä omaishoitajaksi, jolloin kalliiden laitospaikkojen tarve vähenisi.

  • vesahack kommentoi:
    26.9.2008 23.31

    Piti vielä lisäämäni, että asia on myös tasa-arvokysymys. Omaishoitajat ovat usein naisia, ja jäävät tulotasoltaan selvästi muusta väestöstä jälkeen.

  • Pekka Kuusi kommentoi:
    29.9.2008 22.26

    Hyvä kirjoitus omaishoitajan arjesta.

Kommentoi tätä artikkelia

Kirjaudu voidaksesi kirjoittaa kommentteja.